Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Janoschin Tarinatuokio

Puolalainen Horst Eckert, taiteilijanimeltään Janosch on kirjoittanut ja kuvittanut yli sata lastenkirjaa. Oi ihana Panama oli hänen ensimmäinen teoksensa ja se julkaistiin vuonna 1960.


Janoschin kuvakirjat siirtyivät animaatioon Janoschs Traumstunde vuosina 1985-1989 Länsi-Saksassa. Jaksoja tehtiin 26 ja yksi jakso kestää 25 minuuttia. Osa jaksoista sisältää useamman lyhyen tarinan. Jatkuvaa juonta ei sarjassa ole.

Piirrosjälki on rosoista, jopa hieman sotkuista. Animaatio noudattaa tarkasti Janoschin kuvituksia ja tyyli on hyvin persoonallinen. Äänimaailmalla on suuri merkitys tunnelman luojana, hahmojen liikkuessa kuuluu rapinaa, kahinaa ja rohinaa. Musiikit on säveltänyt Wolfgang Brunke.


Sarjan hahmoja ovat mm. Pikku Karhu, Pikku Tiikeri, Popov-mies ja polkkatukkainen Karhu, joka esiintyy aina ohjelman alussa. Lisäksi mukana on suuri joukko sammakoita, jäniksiä, ankkoja, hiiriä ja muita eläimiä.

Suomessa Tarinatuokiota on alunperin esittänyt Yle, sekä suomeksi että ruotsiksi. Ylen suomidubissa esiintyivät Jarmo Koski, Inkeri Wallenius ja Risto Aaltonen. 2000-luvulla Sub Juniori alkoi esittää sarjaa ja sitä on julkaistu sekä yksittäisillä dvd:eillä että bokseina. Jarmo Koski näyttelee myös uudessa dubissa, lisäksi mukana ovat Iikka Keskinen, Severi Keskinen ja Riikka Oksanen.


Suomalaiset Dvd:t ja niiden sisältämät tarinat:

Janoschin Tarinatuokio 1:
Postia tiikerille
Villin lännen tarina
Tiikerijuovainen sorsa ja sammakko

Janoschin Tarinatuokio 2:
Aarteen etsintää
Leijonasydän ja Silkkitassu
Robinson jäniksen ihana elämä

Janoschin Tarinatuokio 3:
Popov ja tarina linnasta
Merihevosten kilpajuoksu
Korppi Jaakko

Janoschin Tarinatuokio 4:
Kasperi hölösuu
Popov ja Pietu
Pikku Karhu, Pikku Tiikeri ja Possu

Janoschin Tarinatuokio 5:
Josa ja taikaviulu
Sammakkoprinssi
Oi ihana Panama

Ensimmäiset viisi dvd:tä on julkaistu sekä yksittäin että dvd-boksina.

Tarinatuokio 6: Näkymätön intiaani
Näkymätön intiaani
Kasperi myssy
Herra sepän salaisuus

Kuudetta Tarinatuokiota ei outoa kyllä löydy kummaltakaan boksilta.

Toiselta dvd-boksilta löytyy kuusi dvd:tä:
Janoschin Tarinatuokio 7: Etanajuna ja 12 asemaa
Janoschin Tarinatuokio 8: Kolme rosvoa ja korppikuningas
Janoschin Tarinatuokio 9: Tiikeripossu
Janoschin Tarinatuokio 10: Pullopostia Pikkaraiselle
Janoschin Tarinatuokio 11: Jokke Nallekarkki
Janoschin Tarinatuokio 12: Pikku Tiikerin syntymäpäiväkutsut

Näitä ei ole julkaistu yksittäin.


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi tämä on ihana! Olin vallan unohtanut.
Luin äsken koko blogisi läpi, hienoa sisältöä!

NoJopas kirjoitti...

Kiitos! Kiva jos blogin kautta löytyy unohtuneita ohjelmasuosikkeja.

NoJopas kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Lainasin eilen muutaman Tarinatuokio-dvd:n kirjastosta ja heti ensiminuutilla tuli sellainen olo, että jokin tässä nyt mättää. Täältähän se sitten selvisi: dubit ovat väärät. Äänet eivär ole ne samat joita totuin kuulemaan pikkuisena. Plääh... miksi ehjiä asioita pitää mennä korjailemaan?

-Sanni Käheä

Ichi kirjoitti...

Voihan sonta!! ne veti uudet dubit siihen??? voi prkl.... >8(
niin mietin et hei janoschit on dvd:llä, must buy mut jos ne on taas vetäny paskat uudet dubit siihen niin voihan.... sonta! x'( en kestä. Sama juttu tenavissa ja monissa muissa...

Käyn tässä sun blogia läpi ja luen jokaisen jutun koska täynnä niin paljon rakasta ja toivon löytäväni jotain mikä on hukassa, jos en löydä niin pitää kysyä erikseen sulta :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...