Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Angela Anakonda



Angela Anakonda (Angela Anaconda) on Kanadalainen tv-sarja jota tehtiin vuosina 1999-2001. Jokainen jakso sisältää kaksi tarinaa ja jaksoja on yhteensä 65. Sarjan kehittivät Joanna Ferrone ja Sue Rose, joista jälkimmäinen myös ääninäytteli Angelaa.


Ensimmäisen kerran Angela Anakonda nähtiin televisiossa Nickelodeon -kanavalla Kablam! -ohjelmassa. Makasiiniohjelma sisälsi monen tyylisiä animaatiosarjoja. Angela Anakondaa nähtiin kahden osan verran, ennenkuin se sai oman sarjansa Foxin lasten kanavalle.

Sarja on toteutettu pala-animaationa, ja sen hahmot ja maailma on rakennettu pääasiassa valokuvista. Vaikka sarja kertoo kolmasluokkalaisista lapsista, se ei visuaaliselta tyyliltään ja huumoriltaan ole perinteinen lastenohjelma vaan viihdyttää myös vanhempia katsojia. Suomessakin sarjaa esitettiin dubbaamattoma, ennemmin nuorille kuin lapsille suunnattuna.


Juoni
Angela on päättäväinen ja vilkas kahdeksanvuotias tyttö, jolle on ominaista uppoutua omaan mielikuvitusmaailmaansa. Hän joutuu helposti hankaluuksiin opettajansa ja luokkansa hienohelman, Nanette Manoirin kanssa. Angelan perheeseen kuuluvat vanhemmat, vauvaikäinen sisko ja kaksi ärsyttävää isoveljeä.


Angelan paras ystävä on sydämellinen ja herttainen Gina. Hän on luokan fiksuin oppilas, joka rakastaa ruokaa, etenkin kanelipyörteitä. Vaikka herkuttelu näkyy hieman Ginan olemuksessa, hänellä on hyvä itsetunto eikä hän juuri kärsi ulkonäköpaineista. Gordy rakastaa salaa Ginaa. Gordy on herkkä poika, jolla astma ja lukuisia allergioita. Silti hän on hyvin eläinrakas. Gordy harrastaa mieluiten rauhallisia asioita, kuten runoilua. Johnnylla on italialaiset sukujuuret ja hänen mummonsa ja setänsä pitävät pizzeriaa. He ovat myös Johnnyn huoltajia. Johnny on mukava poika, mutta ei kovin terävä.


Suomessa sarjaa on esittänyt Tv2. Suomessa on julkaistu myös Angela-kirjoja, mutta dvd:llä sarjaa ei meillä ole saatavilla.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...