Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

perjantai 5. elokuuta 2011

Aardmanin iso animaatio

Kuka muistaa vielä Dotin, maailman pienimmän animaation? Aardman animationsin Nokian N8 kännykän kameralla kuvaaman stop-motion animaation päähenkilö Dot oli vain 9 millimetrin mittainen ja animointiin tarvittiin pinsettejä.

Nyt Aardman on tehnyt samaisella Nokian puhelimella kuvaten toisenkin animaation. Uusi Gulp vain on hieman eri kaliiperia. Sen kuvauspaikalla oli mittaa 3,35 kilometriä, minkä johdosta se sai itselleen maailman suurimman animaation tittelin.



Animaatio on toteutettu hiekkarannalla, nosturista kuvaten. Venettä ympäröivät tapahtumat on piirretty hiekkaan. Kalastaja ei ole nukke, vaan animaatio on piksillaatiota. Kalastajalla on siis näyttelijä, mutta häntä animoidaan samalla tavalla kuin venettä ja muita animaatiossa nähtäviä tavaroita.

Tämän kokoiseen projektiin tarvittiin tietysti paljon tekijöitä. Mukana oli Aardman työntekijöiden ja hiekkataitelijoiden lisäksi nuoria animaattoreita ympäri Englantia. Kuvauspäiviä kertyi seitsemän. Kalan vatsassa tapahtunut osuus on kuvattu myös samalla rannalla, mutta yöllä.

Paitsi että näin suuren ihmismäärän ja mittavan kuvauspaikan hallinta on varmasti ollut melkoinen koitos, tuo tietysti ulkona oikealla rannalla kuvaaminen projektiin aivan omat haasteensa. Mutta lopputulos näyttää ihan onnistuneelta ja Gulpissa on kaiken visuaalisen kivan lisäksi myös hauska tarina.

1 kommentti:

Minna kirjoitti...

Ihan mieletöntä oikeasti. Vaatii silmää, osaamista ja paljon energiaa sekä kärsivällisyyttä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...