Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

torstai 13. lokakuuta 2011

Animatricks 2011

Animaatiofestivaali Animatricks käynnistyy tänään Helsingissä ja jatkuu Sunnuntaihin asti. Festareiden tarjontaan ja aikatauluihin voi tutustua tarkemmin tapahtuman sivuilla, mutta tässä seuraa poimintoja tämän vuoden ohjelmistosta:

Nukkeanimaation hurmaa! otsikon alle on koottu mielenkiintoinen kattaus erilaisia nukkeanimaatioita. Kansainväliset herkut sisältää aikuisille suunnattuja lyhytelokuvia mm.Ranskasta, Ruotsista ja Kanadasta. Lapsille on tarjolla oma näytöksensä, Nukkeanimaatioita lapsille. Näytöksessä on kahdeksan lyhytanimaatiota joista suurin osa suomalaista tuotantoa. Virolaisen Nukufilm studion nukkeanimaatioita esitetään omassa näytöksessään. Kyseessä on pohjoismaiden suurin nukkeanimaatiostudio, joka on toiminut jo yli 50 vuotta. Näytökseen kuuluu neljä vuosina 2006-2010 valmistunutta animaatiota, joista pisin kestää 45 minuuttia. Nukkeanimaationa toteutettu australiainen elokuva Mary and Max on esitetty Suomessa jo Rakkautta ja Anarkiaa festivaaleilla ja se on saavuttanut monen palkinnon lisäksi kulttimaineen.

Eroottinen animaatio on kooste seitsemästä lyhytanimaatiosta. Näytös on suunnattu aikuisille. Animaatioiden tyylit ja tekniikat vaihtelevat suuresti, mukana on mm.piirrosanimaatioita ja vaha-animaatioita. Aihetta lähestytään sekä humoristisesti että vakavammin, vihjailevasti tai suoraan ja sievistelemättä.



Pitkät ja komeat tarkoittaa kahta elokuvaa. Peur(s) noiria, kokoelmaa mustavalkoisia, eri tekniikoin toteutettuja kauhulyhäreitä. Ranskalainen kauhukooste on valmistunut vuonna 2007. Toinen elokuva on myös Ranskasta, mutta valmistunut vasta tänä vuonna. Le chat du rabbi perustuu Joann Sfarin Rabbin katti -sarjakuvaan.

Parasta Saksanmaalta näytös esittelee puolentoista tunnin ajan Film Bilder-studion tuotantoa. Studio on perustettu vuonna 1989. Sen tuotantoa ei voi määritellä minkään tietyn tyylin tai tekniikan kautta, vaan skaala on jälleen kerran hyvin laaja. Lisäksi Saksan parhaita animaatioita esitellään neljässä näytöksessä. Yhteen näytökseen on koottu 7-12 vuosina 2000-2007 valmistunutta lyhytanimaatiota.



Lyhyt animaatio nyt! sisältää näytökset kansainvälisille huipuille ja uusille kotimaisille. Uusille kotimaisille jaetaan kunniamainintoja ja Metropolia palkinto. Animatiot ovat kestoltaan 2-13 minuuttia ja tarinat ja tekniikat laidasta laitaan. Animaatiot ovat valmistuneet 2010-2011.
Kansainväliset huiput on koottu vuonna 2010-2011 valmituneista kiinnostavista ja palkituista lyhytanimaatioista. Taas kerran valikoima on laaja ja mukana on toinen toistaan persoonallisempia animaatioita. Kestot vaihtelevat 1-21 minuuttiin.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...