Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Lapsuuden leijonat

Voi vuosi ysiviis. Ne olivat collegepaidoissa, kirjoissa, peleissä, leluissa ja lakanoissa. Leijonat. Enkä tarkoita jääkiekkojoukkuetta, joka voitti mestaruuden samana vuonna. Kyseessä oli tietysti Disneyn Leijonakuningas.

Leijonakuningas sai Suomen ensi-iltansa 2.12.1994. Olin silloin seitsemänvuotias ja isä vei minut ja siskoni joululomalla ensimmäisen kerran elokuviin. Leijonakuningas valloitti meidät kaikki ja alkoi pitkä odotus saada elokuva omaksi videolla. Tietenkään pelkkä videokasetti ei riittänyt, vaan kotiin alkoi kertyä jos jonkinlaista oheismateriaalia.

Oli se fanaattista. Minulla oli ainakin Leijonakuningas t-paitoja, pussilakanoita, pyyhe ja juomapullo. Tarrakirjasta olin hyvin kateellinen kaverilleni, mutta toisaalta minullapas oli muovisia siirtokuvia joita aseteltiin kuvataustoille, viidakkoon ja Jylhäkalliolle. Yksi huoneeni seinä oli täytetty kokonaan julisteilla, ja kuten kuvasta näkyy aika monessa julisteessa oli leijonia.

Ehkä nostalgisimpia tunteita herättää C-kasetti jossa oli elokuvan laulut ja toisella puolella niiden karaokeversiot. Se soitettiin lähes puhki. Muutamia lelujakin meillä oli, mutta ihan tavallisetkin muovileijonat kelpasivat esittämään elokuvan tarinaa. Ehkä parasta oli kuitenkin leikkiä leijonia ihan itse, koulun pihalla kontaten. Leijonakuningas innosti myös piirtämään. Eli vaikka elokuvasta oli saatavilla ihan huikea määrä tavaravaa, innosti se myös tekemään itse.

Leijonakuningas Blu-ray ilmestyi pari viikkoa sitten ja uusi Dvd tänään. Amerikan valloittanut 3D versio saapuu Suomen elokuvateattereihin Tammikuussa. Nouseeko tästä uusi Leijonakuingas huuma? Kontataanko ensi talvena koulujen ja päiväkotien pihoilla kuin Jylhämaassa ikään? Voisiko seitsemäntoista vuotta vanha elokuva nousta uudelleen niin isoksi ilmiöksi vai onko sillä tänä päivänä liikaa kilpailijoita?

Yritys nostaa Leijonakuningas taas lasten tietoisuuteen on jo hiljalleen alkanut. Tosin tuskin elokuvan oheistuotteet ovat missään vaiheessa ihan täysin kaupoista hävinneetkään. Jää nähtäväksi vetääkö elokuva teattereihin lopulta enemmän lapsuusnostalgiaa haikeailevia, vanhoja Leijonakuningas-faneja vai tämän päivän lapsia.

5 kommenttia:

Emilia kirjoitti...

Itse ostin tänään Leijonankuninkaan kirjamessuilta ale hintaan 14.95e. Tätä on odotettu! Ja pienenä leikittiin pellolla lumessa nalaa ja simbaa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Pienenä pellolla leikittiin kontallaan, että se on savannin heinikkoa. Ja keittiönpöytä sisällä oli jylhäkallio. EN TIENNY, ETTÄ SE TULEE ELOKUVIIN SUOMESSAKIN! Heti merkkaamaan kalenteriin, että voi ensi-iltaan iskeä! Oon kateellinen nuista julisteista, koitin kukunorista ostaa, mutta olivat jo myytyjä kaikki.. :D

NoJopas kirjoitti...

Noista julisteista osa on vielä tallella mutta niin rypistyneinä ettei niitä enää oikein viitsi seinälle laittaa. Mutta toisaalta en ole niitä poiskaan halunnut heittää. :D

Pienet kuvat (Leijonakuningas ja Kaunotar ja Hirviö) ovat Aku Ankan mukana tulleista kalentereista. Harmi ettei Akkari enää panosta elokuvapuoleen samalla tavalla kuin 90-luvulla.

Sonja kirjoitti...

Leijonakunigas taas elokuvateattereihin! Vau. Voin kertoa odottaneeni tuota ikuisuuden ja pakko myöntää, että tämä tieto tosiaan piristi mun päivän En malta odottaa tammikuuhun! ♥

Ja pakko kehua blogiasi. Se on upea ja suosikkiblogini. On hienoa lukea animaatioelokuvista oikeasti asiaa ja nähdä erilaisia näkökulmia asioihin, uutisia ja kaikkea mitä kirjoitat. Kiitos. :)

Johanna kirjoitti...

Rakastan Leijonakuningasta, minusta tuli fani (kyllä kyllä) tammikuisen 3D-version jälkeen. Siitä ei ehkä noussut muille mitään huumaa, mutta minä olin ihan sekaisin. Leffa on ehdottomasti Disneyn parhaimmistoa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...