Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Maaliskuun julkaisut

7.3 Täältä tulee Myyrä

Jouluna elokuvateattereissa pyörähtänyt kokoelma Myyrä-animaatioita julkaistaan nyt dvd:llä. Myyrää on tosin julkaistu jo usealla dvd:llä ja vähän epäilen ettei tällä julkaisulla välttämättä ole jo Myyrää-leffoja keränneille mitään uutta, paitsi ehkä kuvanlaadun restaurointi. Kesto 71 minuuttia ja Myyrähän ei solkkaa suomea vaan tulee ymmärretyksi kaikkialla maailmassa omalla kielellään.

8.3 Kätkijät

Kesällä 2010 ensi-iltansa Japanissa saanut Hiromasa Yonebayashin ohjaama Kätkijät (Kari-gurashi no Arietti) perustuu Mary Nortonin kirjasarjaan. Elokuvan pääosassa on huvilan lattian alla vanhempineen asuva pienen pieni Kätkijä-tyttö, joka ystävystyy ihmispojan kanssa. Elokuva julkaistaan dvd:llä ja blu-raylla ilman extroja, mutta sekä suomenkielisen että japaninkielisen ääniraidan kera.

8.3 Pom Poko

Vasta vuosi sitten dvd:llä julkaistuun studio Ghiblin Pom Pokoon (Heisei tanuki gassen pompoko) on tehty suomidubbi. Niinpä elokuva julkaistaan nyt uudemman kerran. Dubbauksen lisäksi mitään muuta eroa edelliseen julkaistuun ei ole, alkuperäinen ääniraitakin löytyy mutta extroja ei vieläkään. Elokuvan on ohjannut Isao Takahata.

8.3 Aaltojen kuohu

Studio Ghiblin vuonna 1993 valmistunut Aaltojen kuohu (Umi ga kikoeru) julkaistaan nyt toista kertaa dvd:llä. Tällä kertaa mukana on suomidubbaus. Piirroselokuvan on ohjannut Tomomi Mochizuki.

16.3 Futurama 5 & 6

Futuraman viides ja kuudes tuotantokausi eli yhteensä 26 jaksoa yhdessä boksissa. Extramateriaalina mm. kaikkien jaksojen kommenttiraidat, Benderin musiikkivideo ja poistettuja kohtauksia.

23.3 Kaunotar ja Kulkuri

Disneyn piirrosklassikko (Lady and the Tramp) vuodelta 1955 kertoo spanieli-Kaunottaren ja sekarotuisen ja kodittoman Kulkurin rakkaustarinan. Elokuva julkaistaan sekä dvd:llä että blu-raylla. Loistokkaasti nimetyn dvd:n extroina on hieman mystinen pentupedia, Diane Disney-Millerin muistelo isästään ja Timonin ja Pumban tähdittämä blu-ray mainos. Blu-raylla extrat on jaettu kahdelle levylle ja jo mainittujen ohjelmanumeroiden lisäksi mukana on Diane Disney-Millerin esittely elokuvalle, kulissien takana, poistettuja kohtauksia ja musiikkia. Kummaltakin julkaistulta löytyy elokuvan suomidubbi ja alkuperäinen ääniraita.

23.3 Phineas & Ferb: The Fast and the Phineas,
Phineas & Ferb: The Daze of the Summer


Ensimmäiseltä dvd:ltä löytyy kuusi jaksoa (ja yksi tuplajakso?) ja toiselta dvd:ltä viisi jaksoa Disney Channelilta ja Neloselta tuttua Finias ja Ferb -sarjaa. Kielivaihtoehdot ovat ainakin kiitettävän kattavat, paitsi että tarjolla on suomidubbausta ja englantia, niin miltäpä sarja mahtaa kuulostaa saksaksi tai romianiaksi?

23.3 Alvin ja pikku oravat 3

Kolmas cgi-animaatiota ja ihmisiä yhdistelevä Alvin ja pikkuoravat -elokuva (Alvin and the Chipmunks: Chip-Wrecked) vie oravat merihätään ja autiolle saarelle. Elokuva julkaistaan sekä dvd:llä että blu-raylla ja lisäksi molemmissa formaateissa pakettina jossa on kaikki kolme elokuvaa. Ääniraita löytyy suomeksi ja englanniksi.

28.3 Happy Feet 2

Ensimmäisen Happy Feet -elokuvan pingviini Mumble on saanut pojan. Mumble kohahdutti aikoinaan pingviinikansaa tanssitaidollaan, mutta Erik-poika ei osaakaan tanssia ja heillä on muutenkin ongelmia isä-poika suhteessa. Elokuva julkaistaan dvd:llä, blu-raylla ja 3d-blu-raylla.

28.3 Madagascarin pingviinit: Operaatio pieni ankanpoikanen

Kahdeksan jaksoa Madagascar-elokuvista tuttujen pingviinien omaa sarjaa. Pingviinien lisäksi mukana on nyt myös Ducky-ankka. Pingviinit puhuvat sekä suomea että englantia.

28.3 Barbie: merenneidon tarina 2

Barbie on tässä Barbie Mermaids Tale 2 -elokuvassa sekä muodikas mestarisurffaaja että merenneitoprinsessa. Elokuva tulee Suomeen aivan tuoreeltaan, sen julkaisuvuosi on ollut maailmallakin 2012. Ensimmäinen merenneidon tarina on julkaistu 2010. Elokuva on dubattu suomeksi ja dvd:ltä löytyy jopa hieman extramateriaalia.

29.3 Kamut käpälämäessä

Tämä alkuperäiseltä nimeltään El lince perdido (The missing Lynx) -niminen cgi-animaatio tulee täysin puun takaa. Kannessa mainostetaan isosti tuottaja Antonio Banderasia ja kerrotaanpa elokuvan olevan Tarzanin ja Leijonakuninkaan animaattoreilta.



Espanjalainen elokuva on valmistunut jo vuonna 2008. Toinen elokuvan ohjaajista, Raul Garcia on tosiaan ollut animaattorina mainituissa Disney-elokuvissa. Ohjaaja-historiasta löytyy lyhytelokuvia. Toinen ohjaaja Manuel Sicilia taas ei ole ollut alalla yhtä kauan kuin Garcia jonka animaatiohistoria näyttää alkavan 1980-luvulta ja pitävän sisällään Disneyn lisäksi mm. Don Bluthin piirrosanimaatioita.

Tarina kertoo Felix-ilveksen johtamasta eläinjoukosta, joka pakenee omaa Nooan arkkia suunnittelevaa miljonääriä. Elokuva on dubattu suomeksi, alkuperäistä ääniraitaa ei dvd:llä ole mukana.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...