Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Aivojumppaa älypäille

Minkä värinen Postimies-Paten auto on?
Millä nimellä Peppa Pig tunnetaan Suomessa?
Mikä on Prätkähiirien tunnuslausahdus?
Missä elokuvassa kissa tavoittelee uraa Hollywoodissa?


 Elokuun koittaessa aletaan hiljalleen palata arkeen ja onhan se välillä aika tylsää. Mutta eipä hätää, työ- tai koulupäivä sujuu kivasti Älypään tietokilpailujen parissa. Pieni visailu sopii myös rentouttamaan pitkän päivän jälkeen.

Älypäässä on mahdollista tehdä omia yhteisövisoja. Eläköön kuvat! sai siis oman Animaatio -visan. Kysymyksiä on laidasta laitaan, lähinnä liittyen animaatioelokuviin ja -sarjoihin. Vaikeusastetta on hankala arvioida, mutta mukana pitäisi olla sekä helppoja että vaativampia kysymyksiä.


Ihan ongelmatonta ei oman tietovisan tekeminen ole. Ensinnäkin kysymysten vaikeusastetta ei voi määritellä, niinpä jo ensimmäiseksi ruutuun saattaa pamahtaa haastavaksi tarkoitettu kysymys tai loppupäähän kasaantua helpoimpia kysymyksiä. Loogistahan olisi että kysymysten vaikeusaste kasvaa mitä pidemmälle pääsee.

Jos visaa pelaa useamman kerran peräkkäin alkavat samat kysymykset ärsyttävästi toistua. Tähänkään ei oikeastaan pysty vaikuttamaan. Olen lisännyt peliin jo 150 kysymystä joten ihan äkkiä ei saman kysymyksen pitäisi tulla uudelleen. Mutta jostain syystä Älypää tuntuu arpovan peliin toiset kysymykset koko ajan ja toisia ei juuri koskaan.

Omaa peliä ei pääse testaamaan muuta kuin pelaamalla sitä. Kirjoitus- tai asiavirheet huomaa joskus vasta pelatessa, eikä aina silloinkaan. Mutta kun pelaa omaa peliään, pääsee myös sen Top-listalle, mikä on aika hölmöä. Toivottavasti osasin tyhjentää listat.

Olisi mahtavaa jos peliin voisi laittaa myös kuvallisia kysymyksiä. Mutta toisaalta, kysymysten keksiminen koukutti ihan riittävästi jo ilman mahdollisuutta lisätä mukaan vielä kuviakin... Ehkä näin on parempi.



 Pelin pääsee läpi vastaamalla oikein viiteentoista kysymykseen.
Peli on avoin kaikille, rekisteröitymistä ei tarvita.

Pelin kommentoinnin ja kysymysten ehdottomisen pitäisi olla mahdollista.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Ensi-iltoja numeroina

Aurinkoisen kesälauantain ratoksi päädyin tekemään pientä tutkimusta viime vuosina Suomeen teatterilevitykseen tulleista elokuvista. Otin mukaan vain Finnkinon kautta ensi-iltansa saaneet animaatiot, uutuusanimaatioitahan esitetään Suomessa myös eri elokuvafestareilla, eivätkä kaikki pääse maanlaajuiseen levitykseen lainkaan.

Jätin laskuista pois elokuvat joissa animaatiohahmot seikkailevat näyttelijöiden kanssa oikeassa maailmassa (mm. Alvin ja pikkuoravat, Jogi-karhu, Hop) ja liikkeenkaappauksella toteutetut elokuvat. (mm.Tintti, Saiturin joulu) Sensijaan otin mukaan jo vuosia sitten tehtyjen animaatioiden ensi-illat. (Täältä tulee Myyrä, useita Ghiblin elokuvia) Vuodet 2011 ja 2010 löytyivät blogista, vuoden 2009 tietoja sai etsiä useasta paikasta. Toivottavasti mukana ovat kaikki näiden vuosien animaatiot, eikä mikään päässyt unohtumaan.

Mukana ovat siis vuodet 2009, 2010 ja 2011 ja listasin kaikista elokuvista tekniikan ja maan. Lisäksi merkitsin 3D:nä esitetyt elokuvat, jatko-osat ja mahdollisia muita huomioita.

Aluksi kaikki elokuvat listattuna vuosittain, lopussa yhteenvetoa, vertailua ja pohdintaa tulevaisuudesta. Lisäksi etsin elokuvien katsojalukuja ja listasin kunkin vuoden kolmen kärjen.

2009 13 Elokuvaa

16.1 Discomadot
Cgi-animaatio
Tanska

13.2 Bolt
Cgi-animaatio
Amerikka

6.3 Laputa -linna taivaalla
Piirrosanimaatio
Japani
Vuoden 1986 elokuvaa ei ole levitetty aiemmin Suomen teattereissa.

13.3 Desperon taru
Cgi-animaatio
Amerikka (Englanti)

27.3 Sydämen kuiskaus
Piirrosanimaatio
Japani
Vuonna 1995 valmistunutta elokuvaa ei ole aiemmin levitetty Suomessa.

3.4 Möröt vastaan muukalaiset
Cgi-animaatio
Amerikka
3D

5.6 Coraline ja toinen todellisuus
Nukkeanimaatio
Amerikka
3D

1.7 Ice Age 3: Dinosaurusten aika
Cgi-animaatio
Amerikka
Jatko-osa
3D

28.8 Viiru ja Pesonen -Muisti pätkii
Piirrosanimaatio
Ruotsi

25.9 Ponyo Rantakalliolla
Piirrosanimaatio
Japani

25.9 9
Cgi-animaatio
Amerikka

2.10 Up -kohti korkeuksia
Cgi-animaatio
Amerikka
3D

4.12 Arthur ja Maltazard
Cgi-animaatio
Ranska
Jatko-osa

2010 15 elokuvaa 

1.1 Planeetta 51
Cgi-animaatio
Amerikka

15.1 Poutapilviä ja lihapullakuuroja
Cgi-animaatio
Amerikka
3D

19.2 Prinsessa ja Sammakko
Piirrosanimaatio
Amerikka

26.2 Prinsessa Mononoke
Piirrosanimaatio
Japani
Vuonns 1997 valmistunutta elokuva ei ole aiemmin ollut teatterilevityksessä.

26.3 Näin koulutat lohikäärmeesi
Cgi-animaatio
Amerikka
3D

16.4 Winx -Salaisuuksien linna
Cgi-animaatio
Italia

30.6 Shrek ja ikuinen onni
Cgi-animaatio
Amerikka
Jatko-osa

6.8 Muumi ja punainen pyrstötähti
Pala-animaatio
Puola
3D
Vuosina 1977-1982 tehdystä tv-sarjasta Suomessa muokattu elokuva

27.8 Toy Story 3
Cgi-animaatio
Amerikka
3D
Jatko-osa

24.9 Pom Poko
Piirrosanimaatio
Japani
Elokuva vuodelta 1994, ei aiempaa teatterilevitystä Suomessa

 8.10 Legenda Suojelijoista
Cgi-animaatio
Australia (Amerikka)
3D

15.10 Itse Ilkimys
Cgi-animaatio
Amerikka
3D 

3.12 Sammyn suuri seikkailu
Cgi-animaatio
Belgia
3D

17.12 Nukkumatti -seikkailu unimaassa
Nukkeanimaatio
Saksa

25.12 Megamind
Cgi-animaatio
Amerikka
3D


2011 21 elokuvaa

11.2 Kaksin karkuteillä
Cgi-animaatio
Amerikka
3D

18.2 Eetu ja konna
Piirrosanimaatio
Suomi

25.2 Summer Wars
Piirrosanimaatio 
Japani

4.3 Gnomeo & Julia
Cgi-animaatio
Amerikka
3D

18.3 Rango
Cgi-animaatio
Amerikka

25.3 Arthur ja kaksi maailmaa
Cgi-animaatio
Ranska
Jatko-osa

15.4 Rio
Cgi-animaatio
Amerikka
3D

29.4 Pikku Kummitus Lapanen ja setä Riukuliini
Piirrosanimaatio
Ruotsi

10.6 Kung Fu Panda 2
Cgi-animaatio
Amerikka
3D
Jatko-osa 

1.7 Savannijengi
Cgi-animaatio
Saksa
3D

8.7 Tapaus Punahilkka 2
Cgi-animaatio
Amerikka
3D
Jatko-osa

12.8 Autot 2
Cgi-animaatio
Amerikka
3D
Jatko-osa

2.9 Illusionisti
Piirrosanimaatio
Ranska

16.9 Ella ja Aleksi -Yllätyssynttärit
Pala-animaatio
Suomi

23.9 Nalle Puhin elokuva -uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä
Piirrosanimaatio
Amerikka
Osa Nalle Puh-elokuvien sarjaa, mutta ei varsinaisesti jatko-osa

14.10 Elias ja aarrejahti
Cgi-animaatio
Norja
Jatko-osa

28.10 Kätkijät
Piirrosanimaatio
Japani

18.11 Maaginen kristalli
Cgi-animaatio
Suomi

25.11 Artturi Joulu -Joulupukin poika
Cgi-animaatio
Englanti (Amerikka)
3D

2.12 Happy Feet 2
Cgi-animaatio
Australia
3D
Jatko-osa

23.12 Täältä tulee Myyrä
Piirrosanimaatio
Tsekki
Kooste vanhoja Myyrä-klassikkoja


Vuoden 2009 elokuvista...

62% oli cgi-animaatiota
30% piirrosanimaatioita
8% nukkeanimaatioita

54% amerikkalaisia
23% eurooppalaisia (0% suomalaisia)
23% japanilaisia

30% oli 3D-elokuvia ja 15 % jatko-osia.

Vuoden 2010 elokuvista....

66% oli cgi animaatioita
20 % piirrosanimaatioita
7% nukkeanimaatioita
7% pala-animaatioita


53% amerikkalaisia
26% eurooppalaisia (0% suomalaisia)
14% japanilaisia
7% australialaisia


53% oli 3D-elokuvia ja 14% jatko-osia.

Vuoden 2011 elokuvista... 

61% oli cgi-animaatioita
33% piirrosanimaatioita

6% pala-animaatioita

38% amerikkalaisia
47% eurooppalaisia

(14% suomalaisia)
9% japanilaisia
6% australialaisia


42% oli 3D elokuvia ja 29% jatko-osia.


Cgi-animaatioiden suhde muihin animaatioitekniikoihin on pysynyt kolmen vuoden ajan melko samana. Seuraavaksi eniten ensi-illoissa on piirrosanimaatioita, joiden määrä vaihteli 30-40% välillä. Vuonna 2010 ensi-illassa oli tekniikoiden puolesta monipuolisin valikoima animaatioita, kun ensi-iltansa sai cgi:n ja piirrosanimaation lisäksi myös nukke- ja pala-animaatiot. Luultavasti suhteet eri tekniikoiden välillä eivät tule tästä tulevina vuosina kovasti muuttumaan.

Amerikkalaisten animaatioiden osuus oli kahtena ensimmäisenä vertailuvuonna noin puolet elokuvista, mutta viimeisenä vuonna vain 38% ja eurooppalaisten animaatioiden määrä ylitti sen. Olisiko amerikkalaisten animaatioiden ylivoima kutistumassa? Eurooppalaisten animaatioiden määrä tuplaantui vuonna 2011 verrattuna kahteen edelliseen vuoteen.

Japanilaisten animaatioiden määrä näyttää vähentyneen vuosi vuodelta, mutta tämä johtunee siitä että studio Ghiblin vanhemmat elokuvat on saatu viimein Suomeen ja seuraavaksi on odotettava aivan uusien elokuvien valmistumista myös tämän japanilaisstudion kohdalla. Japanilaisten animaatioiden tunnettuus alkaa olla Suomessa hyvä ja todennäköisesti ne pääsevät maanlaajuiseen levitykseen entistä helpommin, eivätkä jää vain festariohjelmistoon. Japanilaisten animaatioiden osuudeksi veikkaan tulevaisuudessa 14%.

Suurin ero eri vuosien välillä löytyy kotimaisten animaatioiden kohdalta. Vuosina 2009 ja 2010 ei ollut lainkaan suomalaisten animaatioiden ensi-iltoja, mutta vuonna 2010 kotimaisia animaatioita nähtiin kolme. Näistä Maagisen kristallin ensi-illan piti alunperin olla jo vuonna 2009, mikä olisi tasoittanut eroa eri vuosien välillä hieman. Uskon että vuoden 2010 korkea määrä on valitettavasti sattuma ja tulevina vuosina kotimaisten animaatioiden määrä on tasaisesti yksi tai kaksi elokuvaa vuodessa. Onhan se kuitenkin enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä.

Tuntuu siltä että nykyään lähes kaikki animaatiot pääsee katsomaan 3D:nä. Vuodesta 2009 vuoteen 2010 3D-elokuvien määrä nousikin 20% ja vuoden 2010 elokuvista puolet oli 3D-elokuvia. Vuonna 2011 määrä pieneni hieman, mutta ei silti pudonnut vuoden 2009 tasolle. Alkuhuuma alkaa 3D:n suhteen jo olla ohi, joten 3D-elokuvien määrä lienee lähivuosinakin 50% tuntumassa.

Jatko-osien määrä oli kahtena ensimmäisenä vuonna sama, vuoden elokuvista vain muutama oli jatko-osia. Vuoden 2011 elokuvista jatko-osia oli 29% eli lähes joka kolmas. Jatko-osiahan ei voida tehdä ellei ensin tehdä sitä ensimmäistä elokuvaa, joten tuskimpa jatko-osien määrä voi tästä jatkaa nousuaan.

Katsojaluvut:

2009
Ice Age 3: Dinosaurusten aika 387 314 (Vuoden katsotuin elokuva)
Up -kohti korkeuksia 281 543
Bolt 161 872 

2010
Toy Story 3 213 303 (Vuoden 10. katsotuin elokuva) 
Shrek ja ikuinen onni 210 919
Itse ilkimys 127 010 

2011
Autot 2 253 911 (Vuoden 4. katsotuin elokuva)
Kaksin karkuteillä 152 955
Rio 146 703

Kolmen vuoden katsotuimmat ovat siis Ice Age 3, Up -kohti korkeuksia ja Autot 2.

Kaikkiaan vuonna 2009 ensi-iltoja oli 174, vuonna 2010 186 ja vuonna 2011 191. Ensi-iltojen määrä on siis ollut nousussa. Tämä näkyy myös animaatioiden määrässä, vuonna 2011 animaatioiden ensi-iltoja oli 21, vuonna 2010 animaatioita nähtiin 15 ja vuonna 2009 13. Vuonna 2011 ensi-ilta elokuvista 10% oli animaatioita, mikä on muutaman prosentin nousu edellisiin vuosiin. Animaatioiden määrä on siis noussut hieman myös suhteessa kaikkiin ensi-iltoihin mikä olisi jatkuessaan ihan mieluinen kehityssuunta.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Hiidenpata


Disneyn 25. klassikkoelokuva on jäänyt hieman tuntemattomaksi muihin studion animaatioihin verrattuna. Hiidenpata (The Black Cauldron) onkin melko epätyypillinen Disneyanimaatio, eikä ole tavatonta että sitä ei edes tunnisteta Disneyn tuotannoksi. Jotain kertonee se että Hiidenpata oli ensimmäinen Disneyanimaatio joka sai ikäsuosituksekseen PG, eli se saattaa sisältää lapsille sopimatonta materiaalia.


Juoni:

Taran on tietäjä Dallbenin oppipoika, jonka vastuulla on possu Hennikin hoitaminen. Käytännössä Taran on siis sikopaimen, vaikka tunteekin itse olevansa valmis paljon suurempiin sankaritekoihin. Eräänä päivänä Taranille paljastuu miksi Hennikistä kannattaa pitää hyvää huolta. Possu näkee kärsällään, eli pystyy näyttämään tulevaisuuden työntämällä kärsänsä veteen. Dallben näkee että paha Hornansarvi tietää Hennikin kyvystä ja aikoo käyttää sitä löytääkseen hiidenpadan. Padan voimien avulla Hornansarvesta tulisi voittamaton.


Dallben lähettää Taranin viemään Hennikin turvaan. Matkalla Taran päästää possun hetkeksi silmistään ja tapaa Purrin, karvaisen otuksen joka toisaalta haluaisi olla Taranin ystävä ja toisaalta tuntuu epärehelliseltä. Taran pääsee Hennikin jäljille kuullessaan sen huutavan kauhuissaan, mutta ei ehdi auttaa kahden Draakin ahdistelemaa possua. Draakit nappaavat Hennikin ja lentävät kohti Hornansarven linnaa. Taran seuraa perässä, mutta Purri ei uskalla tulla mukaan.


Linnassa Taran näkee kuinka Hornansarven apuri yrittää pakottaa Hennikin ennustamaan. Taran paljastaa vahingossa olinpaikkansa ja Hornansarvi uhkaa tappaa Hennikin jos siitä ei ole hänelle hyötyä. Taran alistuu ja Hennikki upottaa kärsänsä veteen ja näyttää hiidenpadan. Hornansarvi kumartuu lähemmäs, Taran pelästyy ja kaataa vesiastian. Hän pakenee Hennikin kanssa ja ehtii työntää possun linnan muurilta vallihautaan. Taran itse jää kiinni ja hänet heitetään tyrmään.


Vangittu Taran saa apua tytöltä, joka kuljeskelee linnassa taikapallonsa kanssa. Hornansarvi vangitsi prinsessa Elenan koska uskoi pallon auttavan hiidenpadan löytämisessä. Nyt pallo johdattelee Tarania ja Elenaa linnan pimeissä käytävissä. He tulevat hautakammioon, josta Taran ottaa itselleen miekan. Sitten he tapaavat vangitun trubaduurin, jonka auttavat pakoon. Vartiat huomaavat Taranin karanneen ja pian heitä jahdataan linnan käytävillä. Taranin miekka paljastuu taikamiekaksi ja kolmikko pääsee sen avulla pakoon. Hornansarvi ei ota pakoa niin raskaasti kuin voisi luulla, vaan päättelee että Taran johdattaa hänet vielä Hennikin luo.


Metsässä Taran, Elena ja Harpo kohtaavat jälleen Purrin. Purri kertoo nähneensä possun jäljet ja vie heidät lammen rantaan. Rannalla on Hennikin jälkiä. Purri hyppii lammessa oleville kiville mikä käynnistää pyörteen joka imee mukaansa ensin Purrin, sitten Taranin ja lopulta myös Elenan ja Harpon. He päätyvät keijujen salaiseen valtakuntaan ja tapaavat keijujen kuninkaan. Keijut tietävät että hiidenpata on piilossa Morvan suoalueella ja Taran keksii tuhota padan. Yksi keijuista lähtee opastamaan heitä suolle ja muuta keijut lupaavat pitää huolta Hennikistä.


Morvasta joukko löytää aution talon ja talosta röykkiöittäin patoja. Sitten talon asukkaat, kolme noitaa tulevat paikalle. Noidat kiinnostuvat Taranin taikamiekasta ja lupaavat vaihtaa sen hiidenpataan. Niin Taran menettää miekkansa mutta saa kuin saakin hiidenpadan itselleen. Sitten noidat paljastavat ettei pataa voi tuhota. Sen voimat voi hävittää jos elävä olento menee pataan vapaaehtoisesti. Tämä tietysti tulee vaatimaan uhrautujan hengen. Tässä vaiheessa Hornansarven sotilaat ottavat Taranin, Elenan ja Harpon kiinni ja vievät heidät sekä padan Hornansarven linnaan. Purri ehtii piiloutua.


Hornansarvi alkaa heti käyttää pataa. Hän herättää sen avulla henkiin kuolleiden armeijan ja luurankosotilaat alkavat marssia ulos linnasta. Purri tulee sopivasti paikalle ja auttaa Taranin vapaaksi. Taran aikoo pysäyttää Hornansarven hyppäämällä pataan, mutta Purri ehtii ensin. Luurankoarmeija hyytyy ja sen luhistumista seurannut Hornansarvi lähtee katsomaan mikä padassa on vialla. Hän kohtaa Taranin joka yrittää vielä pelastaa Purria. Pata imaisee Hornansarven ja linna alkaa sortua. Taran, Elena ja Harpo pääsevät ulos viime hetkillä. Jäljelle jää vain hiidenpata.


Kolme noitaa ilmestyvät taas paikalle. He lupaavat ottaa padan itselleen mutta Taran tahtoo vaihtaa hiidenpadan Purriin. Noidat väittävät ensin että toive on mahdoton, mutta kun heidän voimansa kyseenalaistetaan, tuohtuneet noidat tosiaan palauttavat Purrin padasta. Eloton Purri virkoaa Taranin sylissä ja hiidenpadan ja Hornansarven tuhonnut sankarijoukko lähtee Dallbenin luo.


Hiidenpadan pohjana on Lloyd Alexanderin fantasiakirjasarja Prydainin kronikan kaksi ensimmäistä osaa. Hiidenpata ei ole kovin uskollinen tulkinta kirjoista, mutta kun aineistoa on viiden fantasiaeepoksen verran, on kai jostain tiivistettävä. Eikä Disneyllä ole ennenkään tehty suoria käännöksiä kirjoista elokuviksi

Hiidenpata valmistui vuonna 1985. Elokuvan suunnittelu alkoi jo 1970-luvun alussa ja aikataulut venyivät vielä viime hetkillä niin että jouluksi 1984 suunniteltu ensi-ilta siirrettiin keväälle. Hiidenpata oli aikanaan kaikkien aikojen kallein animaatioelokuva. Tämä ei ollut aivan tarkoituksellista, vaan Hiidenpadalle suunniteltu budjetti ylitetiin roimasti. Tuotantokustannuksia ei saatu millään katettua teatterilevityksen tuotoilla ja ainakin katsojamäärässä (eli lipputuloissa) mitattuna elokuva oli floppi.


Hiidenpadan ohjasivat Richard Rich ja Ted Berman. Kaksikko oli ohjaamassa myös Topia ja Tessua ja nämä kaksi elokuvaa jäivät heidän ainoiksi ohjauksikseen Disneyllä. Hiidenpata oli kunnianhimoinen projekti. Disneyllä oli hiljalleen käynnissä sukupolvenvaihdos, kun studion ensimmäiset mestarianimaattorit eläköityivät ja nuorien animaattoreiden piti ottaa heidän paikkansa. Tottakai halu näyttää osaamisensa oli kova ja Hiidenpadasta puhuttiin uuden sukupolven Lumikkina. Studion johto vaan ei uskonut että studiolla oltiin vielä valmiita tälläiseen projektiin. Niinpä Hiidenpataa siirrettiin ensimmäisen kerran. 

Tämä turhautti itseensä uskovia animaattoreita. Sittemmin ohjaajana tunnetuksi tullut Don Bluth oli mukana Hiidenpadan alkuvaiheessa. Kunnianhimoinen Bluth ei malttanut jäädä odottelemaan tilaisuuttaan Disneyllä ja kun Hiidenpata vihdoin valmistui, oli Bluth jo hyvän aikaa sitten perustanut oman animaatiostudionsa. Hän vieläpä vei Disneyltä mennessään useita muita animaattoreita, mikä vaikutti myös Hiidenpadan tuotantoon. Lisäksi Bluthin studio oli Disneylle varteenotettava kilpailija, mikä tuskin helpotti paineita saada Disneyanimaatio uuteen nousuun.

Toinen mielenkiintoinen henkilö Hiidenpataan liittyen on myöskin ohjaajana tunnetuksi tullut Tim Burton. Burtonkin työskenteli Disneyllä animaattorina, tosin hän huomasi jo melko varhain ettei ollut omimmillaan Disneyn eläinhahmojen parissa. Sensijaan Hiidenpata olisi voinut olla Burtonille oikein sopiva projekti ja hän tekikin elokuvaan konseptitaidetta. Burtonin tyyli taisi kuitenkin olla Disneyklassikkoon hieman liian persoonallinen. Hiidenpadan sijasta Burton sai mahdollisuuden tehdä Disneyllä oman nukkeanimaatiolyhärinsä Vincent.


Paitsi että Hiidenpadan piti olla mahtava eeppinen seikkailu, myös elokuvan puitteiden piti olla komeat. Kuvan- ja äänenlaadussa ei säästelty ja mukaan suunniteltiin hologrammiefektejä joiden myötä luurankoarmeija vaeltaisi ulos kuvasta. Tämä suunnitelma haudattiin liian kalliina ja itseasiassa vain harvoissa teattereissa olisi ollut mahdollista näyttää hologrammia. (Ehkä Hiidenpadasta olisi ihan perusteltua tehdä 3D versio...) Huippulaaja kuvasuhde tuotti alkuun ongelmia, uusi tekniikka siirtää animaattoreiden piirrokset kalvoille ei myöskään toiminut aina niinkuin piti vaan suurimmaksi osaksi käytössä oli studion jo vuosikausia käyttämä Xerography-menetelmä. Kaiken huipuksi Hiidenpata oli ensimmäinen Disneynanimaatio jossa oli mukana tietokoneanimaatiota. Ilmeisesti tämä uutuus ei aiheuttanut ainakaan niin paljon ongelmia kuin edellä mainitut. Tietokoneanimaatiota on nähtävissä mm. padasta nousevassa usvassa.

Kun Hiidenpata vihdoin alkoi olla valmis, Disneyn studion johto vaihtui. Synkkä Hiidenpata ei vakuuttanut Jeffrey Katzenbergia, joka lähes ensitöikseen leikkasi elokuvasta pois useita minuutteja. Katzenberg ansioitui myöhemmin Disneyanimaatioiden 90-luvun nousussa ja vaikuttaa nykyisin DreamWorksissa. Mutta hänen panoksensa Hiidenpataan on erittäin kyseenlainen. Leikkaukset olivat kömpelöitä ja ne kohdat joihin oli pakko tehdä uudelleen animointia, tehtiin kiireellä. Elokuvaa ei leikattu uudelleen jotta sen kerronta olisi tiivistynyt tai koska joku kohta olisi koettu tarpeettomaksi. Se sensuroitiin. Pois leikattiin ainakin mies jonka padasta nouseva usva sulattaa, irti leikkaantuva pää ja Elenan liian repalainen mekko. Ikäraja ei näillä konsteilla kuitenkaan pudonnut.


Disneyanimaatiot tunnetaan tarinaa eteenpäin kuljettavista musiikkinumeroista. Hiidenpata poikkesi ensimmäisenä tästä perinteestä. Paitsi että hahmot eivät laula, ei elokuvassa kuulla minkäänlaista laulua edes lopputeksteissä. Hiidenpata oli muuten ensimmäinen Disneyklassikko, jossa yleensäkin oli lopputekstit. Seuraava lauluton klassikko on Atlantis vuodelta 2001. Toki molemmat Fantasiat kuuluvat myös lauluttomiin leffoihin, mutta niissä instrumentaalimusiikkia käytetään tarinankerronnassa aivan yhtä vahvasti kuin muissa elokuvissa lauluja.

Hiidenpadan musiikista vastasi Elmer Bernstein jolla oli jo takanaan vankka kokemus elokuvamusiikista. Hiidenpadan mystinen tunnelma tulee elektronisesta soittimesta nimeltä ondes Martenot, jonka ujellus muistuttaa ehkä useimmille tutumpaa thereminia. Samaa ujellusta kuullaan myös vuosi ennen Hiidenpataa valmistuneessa Ghostbustersissa. Bernstein sävelsi nimittäin myös Haamujengin scoren.


Disneyn animaatiotuotannosta Hiidenpadalle ei juuri samanhenkistä seuraa löydy, ehkä lähimmäksi pääsee tv-sarjana nähty Kummikarhut. Kauhuelementtejä Kummikarhuista on kuitenkin vaikea löytää, hyrmistä huolimatta.

Vaikka esimerkiksi Taran ja Elena ovat tunnistettavasti Disneyhahmoja, elokuvan tumma ja tunkkainen värimaailma, usvaiset metsät, jylhä linna ja siellä majaileva hurja Hornansarvi tuovat mieleen ennemmin Ralph Bakshin Taru sormusten herrasta animaation, Don Bluthin tuotannon, eurooppalaiset piirroselokuvat kuten Ruohometsän kansa, Prinsessa ja vuorenpeikot tai 80-luvun piirrossarjat He-manista alkaen kuin muut Disneyklassikot.


Kun edes Disneyllä ei tunnuttu tietävän minkälaista elokuvaa Hiidenpadasta oltiin tekemässä, ei ole ihme etteivät katsojatkaan ole osanneet ottaa sitä omakseen samalla tavalla kuin muita klassikkoja. Toisaalta Hiidenpata ei ole saanut myöskään samanlaista näkyvyyttä kuin muut Disneyanimaatiot, esimerkiksi ensimmäistä videojulkaisua saatiin odottaa yli kymmenen vuotta. Kuulostaa näin nykypäivänä uskomattomalta, kun uutuuselokuvat saadaan kotiin vain kuukausia ensi-illan jälkeen. Suomessa 80- ja 90-luvun lapset tunsivat Hiidenpadan lähinnä Aku Ankan toimituksen palstojen satunnaisista maininnoista tai sarjakuvakirjasta. Jos tästä mystisestä elokuvasta oli siis sattunut kuulemaan yhtään mitään. Itse elokuvaahan ei päässyt näkemään missään sitten vuoden -85 ensi-illan ja -89 teatteriuusinnan jälkeen, kun edes ulkomaisia videojulkaisuja ei ollut olemassa. Toisaalta tälläinen pihistely ja salamyhkäisyys on varmasti vain lisännyt Hiidenpadan kulttimainetta.


Elokuvasta julkaistiin Suomessa uusi dvd-versio keväällä 2011. Blu-raylla sitä ei ole saatavilla. Suomidubin ohjasi Pekka Lehtosaari vuonna 1998.

Rooleissa:
Taran... Arttu Wiskari

Elena... Hanna Hietala
Purri... Jukka Rasila
Hornansarvi... Heikki Sankari
Harpisti Harpo... Seppo Mäki
Dallben... Esa Saario
Doli... Aarre Karen
Keijukuningas... Veikko Honkanen
Rääppä... Simo Routarinne
Orven... Titta Jokinen
Ordu... Inkeri Wallenius
Orgo... Maija-Liisa Peuhu
Kertoja... Esa Saario
Lisäksi Heljä Heikkinen ja Pekka Parviainen

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Elokuvapäiväkirja, sivu 5


Bambi 2

Olen vältellyt Bambin jatko-osan katsomista, koska pelkästään ajatus siitä on ahdistanut ja paljon. Onko mitään järkeä tehdä elokuvalle jatko-osa 64 vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen? Disneyn jatko-osien laatu kun vielä on vähän niin ja näin, välillä tulee ihan katsottavaa jälkeä välillä ala-arvoista kuraa josta ei hahmoja enää juuri tunnista. Ja jos laatu onkin kohdillaan niin voiko ensimmäisen elokuvan hengen tavoittaa vuosikymmenten jälkeen? Nyt sitten pakottauduin katsomaan tämän.

Jatko-osa sijoittuu tarinan keskelle, Bambin äiti on juuri kuollut ja Metsän ruhtinas kertoo äitä huutavalle Bambille ettei äiti enää palaa. Tämä kohtaus on varmaankin koko Bambin sykähdyttävin ja tärkeä käännekohta joten aika suurella varauksella suhtauduin että tästä nyt lähdetään kyhäämään uutta tarinaa. Varsinkin kun kyseessä on tarina metsän Ruhtinaan sopeutumisesta yksinhuoltajaisäksi. Huh huu. Ensinnäkin, olen lukenut Bambin joten tiedän mitä Bambille kirjassa tapahtuu äidin kuoleman jälkeen. Disneyllä taas ei ole luettu kirjaa jatko-osaa tehtäessä, ainakaan kovin tarkasti, vaan uusi tarina on ihan uusi.

Ruhtinas on Bambissa salaperäinen, ylväs hahmo. Vanhin ja viisain kaikista metsän asukkaista. (Näin muistelen Bambin äidin Bambille kertovan.) Jatko-osassa Ruhtinas menettää salaperäisyytensä ja se mikä ennen oli ylväyttä on nyt jäykkyyttä. Viisaus on ulkoa opeteltua hovihömppää prinssin asemasta. Ja Ruhtinas kertoo Bambille tavanneensa Bambin äidin ollessaan Bambin ikäinen... Eli toinen Bambin vanhemmista puhuu puuta heinää. (Ruhtinas ei voi olla vanhin metsän asukkaista, jos on Bambin nuorehkon äidin kanssa samanikäinen.)

Ruhtinas on siis kokenut suurimman muutoksen näiden elokuvien välillä. Pöllö-vaari on ehkä lähimmin sama hahmo molemmissa. Bambi ei ole niin ujo kuin ensimmäisessä osassa, mutta senhän voi laittaa ihan normaalin hahmon kehityksen piikkiin. Rumpali, Kukka ja muut eläinlapset olivat aikalailla ykkösosalle uskollisia, ehkä vähän puheliaampia. Nuori Ronno oli yllätyksetön, kovis joka huutaa äitiä. Hetken luulin että Ronnoon oli otettu kirjasta mielenkiintoinen käänne, eli kirjassa yksi kauris on ihmisten kasvattama. Ronno tiesi ihmisistä Bambia enemmän ja oli nähnyt Bambin lamaantuneen koirien hyökätessä ja olin niin varma että lopulta paljastuu että Ronno on ihmisten lemmikki. Mutta ei, noille ei edes tullut mitään selitystä.

Elokuvan loppu tuli täysin yllättäin. Tästä puuttui loppuhuipennus kokonaan. En olisi uskonut että leffa loppuu jos lopputekstit eivät olisi tulleet ruutuun. Ja nyt aloin epäillä että kirjaston dvd pätki lopussa... Mutta kai se siinä sitten oli. Täytyy kyllä sanoa että elokuvan alku taas on vaikuttava, koska se alkaa niin dramaattisesta hetkestä. Tulee ehkä vähän mieleen Topi ja Tessu.

Visuaalisesti tässä oli paljon viitteitä ykkösosaan, taustat esimerkiksi olivat onnistuneesti samaa tyyliä. Monessa kohdassa huomasi että Bambin yksityiskohtia on tutkittu tarkasti ja siirretty jatko-osaan, mikä tuntui kivalta. Bambin uni-kohta pisti silmään sellaisena joka olisi voitu toteuttaa vanhanaikaisemmin. Mutta kaiken kaikkiaan animaation suhteen tämä on varmastikin parasta mitä sopii toivoa. Laulut taas ovat alkuperäisessä Bambissa kultaa, tässä ihan joutavaa höpinää.

Minua vaan vaivaa vieläkin ihan hirveästi että tämä on Bambin jatko-osa. Jos tämä olisi itsenäinen elokuva tai en tietäisi että mitään Bambia onkaan niin saattaisin suhtautua tähän vähemmän kriittisesti. Koska onhan tämä laadukas animaatio ja tarinassa on ihan kiinnostaviakin juttuja. Muttakunmuttakun. Miksei tätä aikaa, vaivaa ja budjettia vaan voitu käyttää ihan uuteen elokuvaan? Eli olen samassa tilanteessa kuin alussa, mutta nyt olen uskaltanut katsoakin tämän leffan. Ei se mikään pyhäinhäväistys ollut, mutta en vieläkään tajua lähtökohtaa elokuvan tekemiselle. Miksi?



Paprika

Kun päivittelin blogiin ohjelmatietoja huomasin että Paprika tulee taas tv:stä. Ja muistin että minulla on boksilla vielä edellinen tv-esitys tallessa. Jo useana iltana on ollut tarkoitus katsoa joku animaatio, mutta sieltä aikuisemmasta päästä. Paprika sopikin tähän hyvin.

Elokuva saattaa vaikuttaa vaikeampiselkoiselta kuin se onkaan, mutta toisten uniin siirtyminen on tuttu juttu jopa Aku Ankasta, joten perusideaan on helppo tarttua. Kysymyksiä on ilmassa sopivasti ja ainakin minä tajusin juuri oikealla hetkellä ratkaisut ja sain silti vielä yllättyäkin. Tarinan suhteen tämä on siis aihettaan selkämpi eikä elokuvan itsetarkoitus ole olla käsittämätöntä psykedeliahuurua. Tätä katsoessa katsoja saa ajatella ja arvailla eikä tylsiä kohtia juuri tule.

Hahmoja ei alussa esitellä mitenkään erityisesti, mutta tärkeimpien hahmojen kohdalla tämä korjaantuu elokuvan edetessä kun heidän taustojaan avataan. Jotkut hahmot taas jäävät vieraammiksi ja heidän motiivinsa huteriksi. Olisin kaivannut vähän tarkempaa tai ehkä syvällisempää syytä sille miksi kaikki tapahtuu. Pahisten motiivit ovat usein aika tylsiä. Tämä antaisi elokuvan lopullekin lisää jännitettä, nyt vaikuttavuus on enemmän kuvassa kuin sisällössä.

Hahmot muodostavat mielenkiintoisen ja persoonallisen porukan. Naishahmot Atsuko ja Paprika ovat keskenään sopivan erilaisia, mutta kumpikin on aktiivinen ja päättäväinen, vahva nainen. Keksijänero Tokita taas on sympaattinen reppana, joskin jossain vaiheessa hänen epäkypsyyttään korostetaan turhankin paljon. Tokitaa vaaditaan ryhdistäytymään ja tavallaan hän sitä yrittääkin mutta ei onneksi muunnu yhtäkkiä sankariksi. Hahmo saa lopulta hyväksynnän omana itsenään mikä on aika virkistävää. Poliisi Konakawa vaikuttaa aluksi aika perus ukkelilta, mutta hahmosta löytyykin uskottavasti herkkyyttä ja huumoria. Konakawan oma mysteeri jää kuitenkin muihin tapahtumiin nähden hieman irralliseksi. Viimeisenä tehotiimin täydentää pieni kaljupäinen pappa, joukon pomo. Näiltä hahmoilta ei heti odottaisi suuria tekoja. Satoshi Konin elokuvissa sankareiksi nousevatkin tavalliset ihmiset.

Animaation suhteen elokuva on täynnä kiinnostavaa katsottavaa. Jos ihmiset ovatkin niin realistisia että elokuvan olisi voinut toteuttaa myös näyteltynä, otetaan animaatiosta kaikki irti unijaksoissa. Ihmishahmojen realistisuus on unimaailmalle täydellinen kontrasti ja saa sen näyttämään vielä hurjemmalta. On muodonmuutoksia, kamera-ajoja, kuvakulmien vaihtoja, nopeita leikkuksia tai hitaita sulautumisia, yllättäviä muutoksia ajassa ja paikassa niinkuin unissa kuuluu ollakin. Yksityiskohtien runsaus on hämmästyttävä eikä missään vaiheessa tuntunut siltä että samoja kikkoja toistellaan. Aina tuli jotain uutta ja vaikuttavaa.

Vaikka tällaiset asiat olisivat mahdollisia missä tahansa animaatiossa, useimmissa ollaan realistisessa maailmassa ja katsojakin uskoo katsovansa oikeaa maailmaa, jossa fysiikan lakeja ei rikota. Vaikka tarinassa olisikin puhuvia leijonia tai lohikäärmeitä tai totoroita. Animaatioissa olisi yhtälailla mahdollista laittaa hahmot kulkemaan seinien läpi kuin ajamaan autolla, mutta niin harvoin tehdään. Siksi Paprikan maailma onnistuukin hämmästyttämään, vaikka eihän siinä lopulta ole mitään hämmästyttävää, juuri tästähän animaatioissa on kyse.

Suosittelen katsomaan Paprikan parin viikon päästä, etenkin jos tuntuu siltä etteivät tämän tyyppiset elokuvat kiinnosta.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

T-paita kelit

Kesän kaikille sopiva klassikkovaate on tietysti t-paita, jonka rintamusta koristaa printti. 80-luvun muotia ei muuten tee mieli muistella, mutta t-paidan kasariprintti näyttää kivalta, varsinkin kun aiheena on nostalgiset piirretyt.

Paidat: Animationshops, Truffleshuffle ja 80stees.

 Halinallet

He-Man

Jem

 Mansikka-Marja


Muskettikoirat

 My little Pony


Sateenkaari-Riti


Tikun ja Takun pelastuspartio

 Turtles


Tällainen t-paita löytyi omasta kaapista.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Animaatioissa suojellaan luontoa ja eläimiä

Animaatioissa seikkailee usein eläinhahmoja. Ne saattavat elää täysin omassa universumissaan samanlaista elämää kuin ihmiset, tai ne voivat olla melkolailla realistisia eläimiä, jotka animaatiossa kuitenkin osaavatkin vaikkapa puhua. Ja näiden väliin jää vielä monenlaista variaatiota.

Jos eläinhahmot joutuvat tekemisiin ihmisten kanssa, ollaan usein ongelmissa. Eläinhahmoille ihmisistä tulee luontevasti tarinan kaipaama vastavoima. Jos ihmiset eivät uhkaakaan suoraan eläimiä, niin vaarassa on niiden elinympäristö ja koti. Luonnontuhoajan rooli istuu ihmisille hyvin eikä kaipaa juuri selityksiä. Niin se vaan menee, oikeastikin.

Tämä asetelma ja luonnonsuojelu-teema on animaatioissa yleinen, vaikka animaatioitahan tekevät juuri ihmiset. Toisaalta näistä animaatioista löytyy myös ihmishahmoja, jotka ovat luonnon puolella ja aina pahaa tekevät ihmiset eivät ymmärrä tekojensa seurauksia. Animaatioiden katsojat ovat myös ihmisiä ja ehkä näiden tarinoiden kautta joku herää ajattelemaan asioita eri tavalla. Yleensä luonnonsuojelua käsitellään vaivihkaa, yhtenä tarinan osana. Nämä elokuvat ja sarjat eivät ole mitään varsinaisia opetusfilmejä ja niissä harvoin suoranaisesti saarnataan tai syyllistetään.


Kun puhutaan luonnonsuojelu-teemasta animaatioelokuvissa, mieleen tulee nopeasti nimi Hayao Miyazaki. Aihe on jollain tapaa mukana melkeinpä kaikissa Miyazakin ohjauksissa, mutta erityisesti se tulee esille Tuulen laakson Nausicaä ja Prinsessa Mononoke -elokuvissa. Jopa WWF suosittelee katsomaan Nausicaän. Tarina kertoo ajasta, jolloin ihmiset ovat kuluttaneet luonnonvarat ja maailman ilma on pahasti saastunut. Saastemeri myös imee sisäänsä koko ajan uusia alueita. Saastunutta ilmaa voivat hengittää vain hyönteiset, kuten jättimäiset Ohmut. Tuulen laakson prinsessa Nausicaä joutuu kohtaamaan muiden kansojen välisen sodan, joka on hermostuttanut myös Saastemeren eläimistön. Nausicaä tuntuu olevan ainoa jolla riittää halua yrittää ymmärtää hyönteisiä ja tahtoa elää niiden rinnalla. On helppoa asettua puolustamaan suloisia eläimiä, mutta Nausicaä kykenee näkemään myös jättihyönteisten kuoren alle.


Prinsessa Mononokessa ollaan myös keskellä sotaa. Metsän jumalat ovat nousseet niiden elinympäristöä tuhoavia ihmisiä vastaan. Jumalten puolella taistelee susijumalan kasvattama ihmistyttö San, jonka ihmiset ovat nimenneet Mononokeksi. Näiden kahden puolen väliin joutuu Ashitaka, joka etsii parannuskeinoa villisikajumalalta saamaansa kiroukseen. Ashitakalle ei ole selvää kumman puolen hän valitsee, vaikka parannus näyttää olevan mahdollinen vain jumalten taholta. Elokuvan lopussakaan ei selviä kumpi voittaa, luonto vai ihminen, ja katsojakin joutuu miettimään omaa kantaansa. Nausicaän lopussa on toivoa, mutta Mononoken tulevaisuus näyttää synkemmältä.


Studio Ghibliltä löytyy myös Isao Takahatan Pom Poko joka kertoo ihmisten rakennusvimman takia ahdinkoon joutuneista supikoirista. Toisaalta supit viihtyvät ihmisten lähellä, koska ovat varsin persoja näiden tarjoamille ruoille. Mutta pian olot alkavat käydä ahtaiksi sekä ihmisille että supeille. Supit yrittävät viimeisenä keinonaan jopa nousta kapinaan ihmisiä vastaan omilla erityisillä kyvyillään, mutta joutuvat lopulta sopeutumaan tilanteeseen ja muuttamaan omia elintapojaan. Vaikka tarinan loppu ei ole traaginen, vaan siinä säilyy jonkinlainen toivo, eivät kaikki samanlaisessa tilanteessa olevat eläimet pysty sopeutumaan ihmisten asettamiin raameihin.


Ruohometsän kansan
kaniinit joutuvat myös lähtemään kodistaan ihmisten tieltä. Pieni kaniinijoukko etsii uuden kotipaikan Viikan saatua hirvittävän näyn kaniinien kurjasta kohtalosta. Kanit jotka eivät lähde Pähkinän ja Viikan mukaan kuolevat ihmisten kanin koloihin laskemiin myrkkyihin, mikä näytetään animaatiossa varsin ahdistavasti. Ihmiset ovat kaniineille uhka myös ansalankojen, koirien, autojen ja aseiden muodossa. Elokuvan pahin uhka tulee kuitenkin toisesta kaniiniyhdyskunnasta ja näiden voittamisessa Pähkinän joukko jopa käyttää ihmisten läheisyyttä hyväkseen.



Myös toisesta Ruohometsän kansan kirjoittajan Richard Adamsin teoksesta on tehty animaatio, ohjaajakin on molemmissa sama. Vuonna 1982 valmistunutta The Plague Dogs:ia ei ole esitetty Suomessa. Kirja on julkaistu nimellä Ruttokoirat. Tarina kertoo kahdesta koirasta, jolle on tehty eläinkokeita. Koirat pääsevät pakoon koe-eläinlaboratoriosta, mutta niiden pakomatkasta tulee vaikea ja vaarallinen.

 

Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa käsittelee myös eläinkokeita. National Institute of Mental Health eli NIMH on tehnyt rotilla ja hiirillä kokeita, minkä ansiosta niistä on tullut älykkäämpiä. Ne ovat oppineet mm. lukemaan ja tavallinen rottamainen elämäntyyli on vaihtunut sähköistettyyn yhdyskuntaan farmarin ruusupensaan alla. Rottien kohtalo on muuttaa syrjäisemmille seuduille ennenkuin NIMH:n miehet ja muut ihmiset löytävät ne. Vaikka eläinkokeet ovatkin tässä tapauksessa johtaneet periaatteessa hyvään lopputulokseen, kohtaukset joissa NIMH:stä kerrotaan ovat vähintään yhtä ahdistavia kuin Ruohometsän kansan myrkytys. Ja elämä älykkäänä rottana ei välttämättä olekaan niin mahtavaa, vaan rottien on elettävä piilossa jos ne aikovat säilyttää henkensä ja välttyä uusilta kokeilta.


Vuonna 1993 valmistuneessa Tapahtuipa kerran metsässä (Once upon a Forest) elokuvassa eläinlapset ja heidän opettajansa kohtaavat eräänä päivänä tien ja sillä hurjastelevan auton. Auton ikkunasta viskataan vielä lasipullo tielle. Eläimet lähtevät paikalta, mutta tielle ajaa rekka, jonka rengas puhkeaa lasiin. Rekka ajaa tieltä ja sen lastina ollut myrkyllinen kaasu leviää metsään. Kaasu tappaa mäyrä-tytön vanhemmat ja tyttö itse on pahan myrkytyksen kourassa. Niinpä muut eläinlapset joutuvat lähtemään etsimään parantavia yrittejä. Lopulta metsään tulee ihmisiä auttamaan eläimiä, eli lopulta kaikki ihmiset eivät olekaan pahoja.


Australialaisessa Fern Gully -Viimeinen sademetsä piirroselokuvassa paha Hexxus -henki vapautuu kun metsurit alkavat tuhota sademetsää. Keijutyttö Crysta ja metsuripoika Zak joutuvat pelastustoimiin jotta metsä pelastuisi paitsi Hexxukselta, myös ihmisiltä. Vaikka tarina kertoo keijujen ja pahan hengen taistelusta, on fantasian takana realistinen asetelma ihminen vastaan luonto. Tässäkin elokuvassa viitataan eläinkokeisiin, kun yksi hahmoista on antennipäinen ja tästä syystä varsin sekava lepakko. Elokuvan lopussa ainakin Zak on omaksunut uuden asenteen ja lähtee sademetsästä tavoitteenaan valistaa muita ihmisiä luonnon tasapainon säilyttämisen tärkeydestä.

 

Blue Sky Studios valmistelee tällä hetkellä hieman Fern Gullyn mieleen tuovaa Epic-elokuvaa, jossa teinityttö kohtaa pienen pieniä olioita, jotka puolustavat luontoa sitä tuhoavilta pahoilta voimilta. Ilmeisesti nimellä Salainen valtakunta Suomeen tuleva elokuva saa ensi-iltansa 2013.



Pocahontas opettaa John Smithille luonnon todellisia arvoja Disney klassikossa vuonna 1995. Luonnonsuojelu ei ehkä ole niin näkyvä teema elokuvassa kuin pääparin rakkaustarina ja kahden ajatusmaailmaltaan erilaisen ihmisjoukon yhteentörmäys, mutta elokuvan tunnetuimmassa laulussa nostetaan kauniisti esille luonnon kunnioittamisen tärkeys.


Disneyllä käsiteltiin luonnonsuojelu-teemaa jo 40-luvun alussa valmistuneessa Bambissa. Metsä on pienelle Bambille idyllinen ja turvallinen asuinympäristö, kunnes sinne saapuu ihminen. Bambi menettää äitinsä metsästäjän ampumana ja joutuu aikuisena kohtaamaan metsästyskoirat ja ihmisen sytyttämän metsäpalon.

Elokuva herätti keskustelua metsästyksestä ja amerikkalaiset metsästäjät loukkaantuivat sen metsästysvastaisuudesta. Nykyäänkin kun eläinsuojelijoita tai kasvissyöjiä kritisoidaan, viitataan usein Disneyn inhimillistämiin eläinhahmoihin ja niiden kautta saatuun epärealistiseen kuvaan puhuvista ja ihmismäisesti käyttäytyvistä eläimistä. Kuinkahan moni "kettutyttö" on saanut kuulla ottaneensa Bambin liian tosissaan? Mutta toisaalta jopa Paul McCartney on kertonut Bambin innoittaneen hänet ryhtymään kasvissyöjäksi ja eläinten oikeuksien puolustajaksi. Ehkä WWF:n logossa pitäisi olla pandan sijasta Bambi?


Aardmanin Kanan lento
vuodelta 2000 kertoo mielenkiintoisen tarinan kanojen elämästä. Kanalan asukkaat elävät keskitysleiriin viittaavissa olosuhteissa ja tilannetta tiukentaa kanalan tuotannon siirtyminen munista kanapiirakoihin. Ainoa keino pelastua on häipyä kanalasta. Elokuva seuraa kanojen hurjan ja hullun pakosuunnitelman toteuttamista, samalla kun kanalan omistajapariskunta käynnistelee uutta piirakkakonettaan. Vaikka elokuvan kanalassa on tukalat oltavat, on todellisuus tehotuotantokanalassa vielä paljon kurjempi. Se kannattaa pitää muna- ja broileriostoksilla mielessä.


Viidakkovekara Juuso
-elokuvan nimihahmo on hyvin harvinainen eläin, joka napataan viidakosta lemmikiksi diivalle näyttelijättärelle. Juuso karkaa sieppaajaltaan, mutta joutuu vielä näytteille eläintarhaan, ennen lopullista vapautta ja paluuta kotiin. Eläintarhojen olot asetetaan kyseenalaisiksi useammassakin elokuvassa. DreamWorksin Madagascar esittää Marty-seepran kaipuun pois eläintarhasta vielä lähinnä koomisena, mutta Happy Feet -elokuvan Mumblen ahdinko vankina merimaailmassa ei voi olla koskettamatta. Tao Tao -elokuva taas romuttaa kaiken sarjasta löytyvän lämmön, kun pieni pandakarhu aikuiseksi kasvettuaan joutuu eläintarhaan ja viettää siellä loppuelämänsä.


Television puolella ehkä klassisin luonnonsuojeluun viittaava sarja on Kaukametsän pakolaiset. Sarjan perusajatus on että eläimet joutuvat jättämään kotimetsänsä ja tekemään vaarallisen matkan kohti luonnonsuojelualuetta. Uhkana on tietysti ihminen. Ensin ihminen tuhoaa Kaukametsän, sitten eläimet joutuvat varomaan metsästäjiä ja näiden koiria, autoja, tulipaloja ja myrkkyjä. Toisaalta eläinten pelastus on Valkopeuran puisto, joka on ihmisten perustama suojelualue. Se ei silti auta puhdistamaan sitä kuvaa joka ihmisistä sarjassa annetaan. Kyseessä ei ole varsinaisesti mikään satu, vaan ne uhat joita eläimet kohtaavat ovat todellisia, esimerkiksi liikenne tappaa eläimiä myös oikeasti. Eläimistäkin annetaan melko realistinen kuva, vaikka ne toki puhuvat ja niiden välille kehittyy ystävyyssuhteita.




Animals Save The Planet on Aardmanin toteuttama 10 lyhärin sarja. Siinä eläimet antavat vinkkejä ympäristön suojeluun studion Eläimellistä menoa -sarjan tyyliin. Lyhäreitä on esitetty Animal Planet -kanavalla.
 

Välillä eläimet joutuvat jopa järjestäytymään pelastustoimiin. Bambukarhut on Slo-Leen, Bamboo-Leen ja Dah-Lin muodostama trio, joka matkaa ympäri maailmaa suojelemassa uhanalaisia eläimiä. Melko tuore Oktonautit taas seuraa Oktopodin eläinmiehistöä, joka auttaa mereneläviä. Molemmissa sarjoissa katsoja oppii faktoja oikeista eläimistä ja näiden elinympäristöistä.


Ehkä eniten opetusta löytyy Olipa kerran -sarjaan kuuluvasta Olipa kerran planeetta maa -sarjasta. Siinä käsitellään mm. kierrätystä, ilmastoa ja merien ongelmia. Kapteeni Planeetta taas on vauhdikkaampi sarja, jossa viisi nuorta taistelee saastuttamista vastaan supersankari Kapteeni Planeetan johdolla. Nuorilla on Gaian luomat taikasormukset joilla hallitaan luonnon eri elementtejä, Kapteeni Planeetta taas hallitsee näitä kaikkia elementtejä ja pystyy muuttumaan erilaisiksi luonnonvoimiksi. Yhdessä he taistelevat pahiksia vastaan, jotka tuhoavat luontoa kukin tavallaan. Sarjaa on esitetty Suomessa 1990-luvun alussa.


Alfred J. Kwak on kunnostautunut mm.ihmisoikeuksien, politiikan, kehitysavun ja tietysti myös luonnonsuojelun parissa. Ensimmäisen eläintenpelastusoperaationsa Alfred tekee sillien ja valaiden parissa. Sillit ovat hätää kärsimässä uusien kalastusalusten kanssa ja Alfred lähtee hakemaan apua valailta. Valailla on itselläänkin valaanpyyntialukset perässään, mutta lopulta apua saadaan kaikille. Kalat (ja valaat) eivät ole niitä kaikkein somimpia suojeltavia, mutta ryöstökalastus on ongelma joka kannattaa nostaa esille myös animaatioissa.

Alfred J. Kwakissa pohditaan myös liikenteen vaikutusta luontoon. Professori von Pallas kehittää polttoaineen, joka ei saastuta. Kaikki eivät tästä hienosta keksinnöstä ilahdu, nimittäin öljy-yhtiön uusi polttoaine ajaisi konkurssiin. Ellei yhtiö sitten tuo uutta polttoainetta markkinoille itse. Ekobensan kaavan varastaminen ei onneksi lopulta onnistu. Muuten, tässä sarjassa autoilla ajelevat lähinnä pahishahmot ja ökyrikkaat, Alfred käyttää bussia. Pitkät matkat Alfred kulkee usein laivalla tai junalla. Von Pallaksen avaruusrakettikin on käytössä, mutta muuten Alfred ei taida lentomatkailua sarjassa harrastaa. Ankka itse siis elää niinkuin opettaa.


Pixarin Wall-e
poikkeaa muista esimerkkiteoksista sillä, ettei siinä ole mukana  eläimiä. Ympäristön suojelusta voidaan siis kertoa myös robotin näkökulmasta. Wall-e on robotti jonka tehtävä on siivota ihmisten saastuttama Maa-planeetta jälleen asumiskelpoiseksi. Ihmisten itse ovat lähteneet avaruuteen. Kaikista maahan jääneistä roboteista vain yksi on enää toiminnassa ja ahkeran Wall-en työ näyttää lopulta tuottaneen tulosta, kun se löytää elävän kasvin. Elokuva panee miettimään ihmisten toiminnan vaikutusta Maahan ja sitä myöten ihmiskunnan tulevaisuutta.


Parhaimmassa tapauksessa luonnonsuojelua ja eläimiä käsittelevät elokuvat ja sarjat saavat ihmiset toimimaan myös tosielämässä luonnon ja eläinten hyväksi. Eikä tämä koske pelkästään katsojia, vaan esimerkiksi Kung Fu Pandan menestyksen myötä DreamWorks on ottanut osaa pandojen suojeluun.

Valitettavasti elokuvat voivat innostaa myös päinvastaiseen toimintaan. Tuntuu ihmeelliseltä että Pixarin Nemoa etsimässä on kasvattanut vuokkokalojen kysyntää akvaariokaloina, kertoohan elokuva juuri pikku Nemon ahdingosta kun se joutuu merestä vankeuteen. Disneyn 101 Dalmatialaista -elokuvat taas lisäsi dalmatialaisten suosiota, mutta koirarodun valintaa ei tietenkään pitäisi tehdä elokuvan perusteella. Toivottavasti kukaan ei sentään ole alkanut haikailla Cruellan innoittamana koiranturkkia tai mitään muutakaan karva-asustetta.

Animaatioiden ekologisuus voi ulottua elokuvien aiheista myös niiden tekemiseen. Studio Ghibli vastustaa ydinvoimaa ja DreamWorksilla säästetään paperia jopa niin että työhakemukset portfolioineen vastaanotetaan sähköisesti. Laika, jonka tuotoksia ovat Coraline ja toinen todellisuus sekä tuleva ParaNorman, pyörittää kestävän kehityksen ohjelmaa johon kuuluu mm.kierrättämistä ja työntekijöiden kannustamista liikkumaan työmatkat ekologisesti.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Pikku Kakkosen uudet sarjat

Tällä viikolla Pikku Kakkosen ohjelmistoon tulee kaksi uutta sarjaa. Moffelit alkoi tänään tiistaina ja Oiva-nallen oivallukset torstaina.



Moffelit (Die Moffels) on saksalainen cgi-animaatio, joka perustuu Ute Krausen kirjaan. Sarjassa on 26 viiden minuutin mittaista jaksoa. Sarjan on toteuttanut Digitrick-studio.

Liisa on muuttanut uuteen taloon, jonka ullakolle hänen onnistuu taikasanojen avulla kutsua kolme Moffelia. Moffelit näyttävät mursuilta, mutta ovatkin puoliksi keijuja ja puoliksi moffeleita ja tulevat jostain ulkoavaruudesta. He osaavat toteuttaa toiveita, mutta eivät aina ihan onnistuneesti.



Oiva-nallen oivallukset (Little Charley Bear) on englantilainen cgi-animaatio Oiva-nallesta, joka uteliaana tutustuu uusiin asioihin ja mielikuvituksen avulla pääsee uusiin paikkoihin. Mukana on myös muita leluja, kuten robotti ja ballerina-nukke. Lelut eivät puhu vaikka sarjan kertoja keskustelee niiden kanssa. Daniel Pickering alkoi kehitellä sarjaa jo 1990-luvulla, mutta sarja on päässyt ruutuun vasta tänä vuonna BBC:n CBeebies-kanavalla. Sarja on siis melko nuorille suunnattu. Jaksoja on 52 ja yksi osa kestää seitsemän minuuttia.



Arvaa kuinka paljon sinua rakastan
(Guess how much I love you) alkoi Pikku Kakkosessa jo kesän alussa. Tämän viikon keskiviikkona on siis vuorossa kahdeksas jakso. Sarja perustuu Sam McBratneyn kirjaan. Animaatio on tehty Australiassa, SLR Productionsin toimesta. Sarjassa on 52 jaksoa joiden kesto on 11 minuuttia. Pikkuisesta pupusta ja tämän isästä kertovaan animaatioon on haettu kuvakirjan henkeä vesivärimaalauksin toteutetuilla taustoilla. Hahmot ovat pala-animoituja.


maanantai 2. heinäkuuta 2012

Heinäkuun julkaisut

Heinäkuu on hiljainen kuukausi julkaisujen suhteen ja teatterissa animaatioita ei pyöri ollenkaan. Ainakin ensi-iltojen suhteen on Elokuussa vilkkaampaa ja tuskin dvd- ja blu-ray levyjäkään voi tätä vähempää tulla.

 13.7. Foodfight

Vuonna 2008 valmistuneen cgi-animaation päärooleissa näyttelevät Charlie Sheen, Hilary Duff ja Christopher Lloyd. Elokuva kertoo supermarketin tuotemerkeistä, jotka elävät kaupan sulkeuduttua omaa elämäänsä tässä pienoismaailmassa. Elokuvan nimi tulee ruokasodasta, joka syttyy pienten tuotemerkkien ja uusien tunkeilijoiden välille. 


18.7 Madagascarin pingviinit: Operaatio kesäloma

Madagascar-elokuvien pingviiniporukan oman sarjan seitsemän jaksoa: Yllätys Hobokenissa, Voitto tai ei mitään, Piraattilähetys, Sisäinen ääni, Mäyrän ylpeys, Karman laki ja Vanha ystävä vai vihollinen. Pingviinit puhuvat suomea, ruotsia ja englantia.


27.7 Kaunotar ja Kulkuri 2, Pepin seikkailut

Disneyn klassikkoelokuvan jatko-osa (Lady And The Tramp II: Scamp's Adventure) kertoo Kaunottaren ja Kulkurin Pepi-pojan omasta seikkailusta. Turvallisessa kodissa kasvanut Pepi saa koettaa villiä kulkukoira elämää, kuin isänsä aikoinaan.Vuonna 2001 valmistunut elokuva julkaistaan sekä dvd:llä että blu-raylla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...